perjantai 9. elokuuta 2019

Minä -kirjoitus

Olen 17-vuotias tyttö Salosta, Halikosta. Täytän tämän vuoden joulukuussa 18 ja harrastan lähinnä piirtämistä. Tarkoituksena olisi myös opetella sähkökitaran soittoa, kun sain sellaisen lahjaksi.
Aloitin juuri Valma-luokalla opiskelun jätettyäni visualisti-opinnot kesken vuoden alussa.

Olen luonteeltani aika rauhallinen ja tulen lähes kaikkien kanssa toimeen. Pidän musiikista ja bändeistä paljon ja olenkin kiinnostunut musiikin aloittamisesta harrastuksena.

Lempiaineeni koulussa on aina ollut kuvataide, josta olenkin saanut hyviä numeroita. Olisi kiva päästä tulevaisuudessa opiskelemaan jotain taiteeseen liittyvää. Olen myös jokseenkin hyvä äidinkielessä ja englannissa.

Minulle tärkeisiin asioihin kuuluu mm. kaverit, tyttöystävä, musiikki ja erilaiset tapahtumat kuten konsertit. Tykkäisin myös matkustella paljon, jos vain olisi tarpeeksi rahaa tehdä sitä useammin.

Toivoisin, että parin vuoden sisällä asuisin jo omillani ja olisin löytänyt itseäni kiinnostavan ammatin ja tulevaisuuden työn, jossa viihdyn, mutta josta myös maksetaan tarpeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti